Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Elämääni ja tekemääni

Kati ja Pica kävelyllä

Henkilökohtaista

Olen syntynyt 1958 Ulvilassa.  Asun Vantaan Sotungissa, jonne muutimme 1985. Uusi talomme valmistui 1998, sitä ennen asuimme vanhassa talossa, jossa mukavuudet rajoittuivat sähköön ja puhelimeen. Perheeseemme kuuluvat mieheni ja kaksi tytärtä. Vuonna 2007 perheemme on laajentunut esikoisen poikaystävällä.

Lemmikkinä meillä on lapinkoiraneiti nimeltään Pica. Harrastan kaikenlaista käsintekemistä: puutarhanhoitoa, käsitöitä, verhoilua. Kaikkea tätä, milloin ehdin. Lisäksi harrastan historiaa, erityisesti minua kiinnostaa paikallishistoria, 1800-luku ja keskiaika.

Tätä teen tällä hetkellä

Olen kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton Vantaan valtuustoryhmän puheenjohtaja. Valtuuston kokouskalenteri löytyy osoitteesta http://www.vantaa.fi/, samoin asialistat ja pöytäkirjat. Asemani perusteella kuulun valtuustovaliokuntaan ja kuulun myös Marja-Vantaa toimikuntaan, joka seuraa tiiviisti Marja-Vantaan kaupunginosan kehittymistä.

Ylikunnallisista luottamustoimista tärkein on YTV:n hallituksen jäsenyys ja myös HSY:n hallituksen jäsenyys (YTV lakkaa vuoden 2010 alusta olemasta ja tilalle tulee kaksi kuntayhtymää, joista HSY hoitaa ilman laadun tarkkailun ja ympäristötiedon, jätehuollon ja vesihuollon ja HSL joukkoliikenteen.). Lisäksi olen Uudenmaan maakuntavaltuuston varajäsen.

Olen Vantaan Vasemmistoliiton hallituksen jäsen, samoin viestintätiimin jäsen. Olen myös naisverkostomme jäsen. Tule sinäkin mukaan, meillä on aina hauskaa! Lisää kunnallisjärjestön toiminnasta saat osoitteesta http://www.vasemmistoliittovantaa.fi/

Toimin tällä hetkellä myös Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistyksen johtokunnan jäsenenä. Yhdistys toimii Hakunilan, Hakkilan, Kaskelan, Vaaralan, Nissaksen, Itä- Hakkilan, Kuninkaanmäen ja Sotungin alueella. Kokoonnumme kerran kuussa Skomarsin torpalla Hakunilassa. Katso kalenteristani kokousajat ja tule mukaan!

Minulla on myös asemia puolueen ylimmässä johdossa: olen puoluevaltuuston jäsen ja ay-valtuskunnan jäsen. Olen myös Vasemmistoliiton Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja.

Harrastan paikallishistoriaa ja olen Vantaa-seuran varapuheenjohtaja. Yhdistys on julkaissut Helsingin pitäjä – Helsinge –vuosikirjaa jo neljänkymmenen vuoden ajan! Julkaisutoiminnan lisäksi järjestämme joka kesäkeskiviikko opastettuja kiertokävelyitä Helsingin pitäjän kirkonkylällä. Toimin oppaana ja olen myös kehittänyt lapsille oman kierroksen, jossa oppaana on kirkkoherran rouva Natalia Crohns 1800-luvulta. Jos haluat lukea lisää tästä merkittävästä henkilöstä, hae kirjastosta käsiisi Helsingin pitäjä – Helsinge –vuosikirja 2004, jossa on Nataliasta kirjoittamani artikkeli.

Olen Toimihenkilöunionin jäsen ja myös unionin liittohallituksen jäsen ja tällä hetkellä työpaikkani toimihenkilöiden luottamusmies. Olen lisäksi Toimhenkilöunionissa työskentelevän palvelualojen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Tutustu TU:n toimintaan osoitteessa http://www.toimihenkilounioni.fi/

Lisäksi olen Kuluttaja-asian neuvottelukunnan varajäsen.

 

Näissäkin olen ollut mukana

Vantaan ensimmäisen ympäristölautakunnan jäsen 1989-1992

Vantaan ympäristöpalvelulautakunnan jäsen vuosina 1993-1996 ja 1997-2000

Sotungin kyläyhdistyksen jäsen sen perustamisesta lähtien ja hallituksen jäsen ensimmäisinä vuosina 1990-luvulla.

Tikkurilan Rauhankomitean aktiivina toimin 1980-luvulla. Pyöritimme mm. kirjastokahvilaa ja keräsimme varoja kummilapselle Chilessä.

Paimensukuisen lapinkoiran seura PLS ry
- johtokunnan jäsen 1990-luvun alussa

Ympäristötieteiden opiskelijat MYY ry.
- eri tehtävissä mm. puheenjohtajana 1970- ja 1980-lukujen taitteessa

Suomen limnologinen yhdistys – limnologiska föreningen i Finland ry.
-  sihteerinä 1980-luvun alussa.

Helsingin ylioppilaskunnan edustajiston jäsen olin opiskelun alkuaikoina 1970-ja 1980-lukujen taitteessa. Ne olivat aikoja ne!

Akateemisen sosialistiseuran jäsen olen ollut 1970-luvun lopussa.

Olen ollut SKP:n Lopen osaston jäsen 1970-luvulla.

Olen myös ollut 1970-luvulla Lopen Demokraattisten nuorten jäsen ja johtokunnan jäsen. Helsingin Käpylässä asuessani olin Käpylän Demokraattisten nuorten jäsen.

Lopen kunnallisen keskikoulun teinikunnan puheenjohtaja olin silloin kuin siellä olin eli 1970-luvun alussa.

Koulutus ja työurani

Olen päässyt ylioppilaaksi Riihimäeltä Pohjolanrinteen lukiosta. Koulu on entinen Riihimäen yhteiskoulu, joka muutti nimeä juuri ylioppilasvuotenani 1977 peruskoulun tulon myötä. Keskikoulun olen käynyt Lopella ja kansakoulun Läyliäisissä.

Olen koulutukseltani maatalous-metsätieteiden maisteri. Pääaineeni on limnologia eli sisävesitutkimus. Olen valmistunut vuonna 1984. Suoritin lisäksi tiedeviestinnän maisterin tutkinnon (Master of Science Communication) Taalainmaan yliopistossa Ruotsissa vuonna 2008.

Opiskeluaikoina olin monenlaisissa töissä, koska ei opintolaina silloinkaan riittänyt elämiseen. Oman alani työpaikoissa olen ollut Helsingin kaupungin rakennusvirastossa, jonka vesilaboratoriossa olin harjoittelijana kolmena kesänä. Sieltä siirryin Merentutkimuslaitoksen biologian osaston palvelukseen, jossa olin kolme vuotta 1980-luvun alussa. Tutkin eläinplanktonia ja erityisesti teollisuuden jätevesien vaikutusta eläinplanktonkantoihin. Kehitin oman näytteenottimen keräämään isoja mysidejä, joita ei oikein tahdottu perinteisin keinoin saada kerättyä tarpeeksi luotettavasti.

Merentutkimuskauden jälkeen siirryin AQUA86-näyttelyn näyttelypäälliköksi vuosiksi 1985-1986. Tämä työntäyteinen aika huipentui vesialan yleisönäyttelyyn Helsingin messukeskuksessa toukokuussa 1986.

AQUA 86 –näyttely oli eräs tiedekeskus Heurekan pilottinäyttelyistä. Siirryin Heurekan palvelukseen vuonna 1986, ja tällä tiellä olen edelleenkin. Olen suunnitellut näyttelyitä ja toiminut niissä oppaana, vastannut tiedelaboratorioiden toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä toiminut koulutiedottajana. Tällä hetkellä vastaan Heurekan verkkopalveluista. Olen viihtynyt tämän alati muuttuvan työn parissa hyvin.

 

© 2004 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut