Vaalikuluni ja vaalirahoitukseni kunnallisvaaleissa 2008
Suoraa itselleni tullutta vaalirahoitusta näihin kunnallisvaaleihin sain Toimihenkilöunionilta, joka maksoi kaikille jäsenehdokkailleen 300 euroa vaalitukea. Tuen saannin ehtona on, että se käytetään lehtimainontaan ja että lehti laskuttaa suoraan Toimihenkilöunionia. Käytin tämän rahan Kansan Uutisten Viikkolehden etusivun mainokseen, joka näkyy myös lehden verkkosivuilla.
Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistys on käyttänyt omia varojaan Hakunilan alueen ehdokkaiden yhteismainontaan, samoin Vasemmistoliiton Vantaan kunnallisjärjestö. Kunnallisjärjestön varoista suurin osa tulee luottamushenkilöpalkkioista, joten voidaan sanoa, että olen käyttänyt tätä kautta omia palkkiorahojani yhteiseen mainontaan.
Vaalimainontaan käytin omaa rahaani seuraavasti:
Vantaan Sanomissa minulla oli neljä ilmoitusta, joihin upposi yhteensä 587,61 euroa. Lisäksi tein itselleni esitteen, jonka painattaminen (10 000 kpl) maksoi 480 euroa. Lisäksi oli monenlaisia pienempiä sekalaisia kuluja, joihin ei ehkä mennyt 100 euroa enempää.
Kaikkinensa uusin valtuustopaikkani noin 1500 euroan kokonaiskululla, kun lasketaan mukaan TU:n tukisumma. Paljon vai vähän, sitä voi jokainen arvioida omista lähtökohdistaan.
Voin kyllä edelleenkin ottaa vastaan lahjoituksia:)
Luottamustoimista saamani palkkiot
perustuvat Vantaan kaupunginvaltuuston 2008 hyväksymään palkkiosääntöön, joka löytyy Vantaan kaupungin verkkosivuilta. Näistä palkkioista maksan puolueveroa Vantaan Vasemmistoliitolle 30 %. Olen luopunut syyskuun 2009 palkkioista osana kaupungin taloustalkoita ja vuoden 2009 alusta olen luopunut myös pääsääntöisesti velottamasta kokousten matkakustannuksia. Tämä johtuu siitä, että kokoukset ovat pääsääntöisesti Tikkurilassa, jossa olen töissäkin, ja tosi harvoin ehdin käydä kotona, ennen kuin kokous alkaa. Toisaalta minulla on käytössäni YTV:n vapaalippu, joten mielestäni nämä kaksi asiaa kattavat liikkumiseni eikä niistä tarvitse erikseen velottaa.
- valtuustoryhmän puheenjohtaja: vuosipalkkio 129 euroa kuukaudessa (vuodessa 800 euroa + 150 euroa per valtuustoryhmään kuuluva valtuutettu)
- kokouspalkkiot valtuuston kokouksista 200 euroa per kokous, lisäksi yli 3 tunnin kokouksista maksetaan korotettua palkkiota
- kokouspalkkiot muista toimielimistä, joihin kuulun (valtuustovaliokunta, Marja-Vantaa toimikunta) 100 euroa per kokous.
Lisäksi olen YTV:n hallituksen jäsen, josta saan vuosipalkkiota220 euroa kuukaudessa (vuodessa yhteensä 2625 euroa). Olen myös HSY:n hallituksen jäsen, jonka samansuuruinen vuosipalkkio alkaa juosta sitten, kun YTV lakkaa olemasta. YTV:n ja HSY:n hallitusten kokouspalkkiota maksetaan 220 euroa per kokous ja kun kokoukset ovat pääsääntöisesti peräkkäin, näistä maksetaan vain yksi palkkio. YTV:n hallituksen jäsenenä minulla on myös vuoden 2009 ajan vapaalippu YTV-alueen joukkoliikennevälineisiin. Näistä palkkioista maksan puolueveron 25 % Vasemmistoliiton Uudenmaan piirijärjestölle.
|