Pääkaupunkiseudun jätehuoltoa kehitetään niin, että biojätteen käsittely tehostuu. Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymä eli HSY suunnittelee Ämmässuolle mädättämöä, jossa biojätteestä saadaan talteen myös energiaa kompostimullan lisäksi. Mahdollisimman suuri osa biojätteestä olisi kuitenkin syytä käsitellä siellä, missä se syntyykin eli kotona. Ämmässuolle tulevasta biojätteestä kaksi kolmasosaa on peräisin pääkaupunkiseudun kotitalouksista, noin 80 kg vuodessa jokaiselta meiltä.
Kodeissa voidaan tehdä paljon biojätteen vähentämiseksi. Ruokaa ei kannata ostaa kerralla liikaa, jolloin osa pääsee pilaantumaan. Ruokaa kannattaa myös säilyttää niin, että se ei tarpeettomasti pilaannu. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas kilo keittiöbiojätteestä on alun perin ollut syötävää, mutta pilaantuneena heitetty pois. Eniten pois joutuu perunoita ja leipää.
Kätevä keino biojätteen käsittelyyn on kompostointi, mutta sen aloittaminen tuntuu monelle olevan ylivoimaisen vaikeaa. Kokemuksesta tiedän, että jopa omakotitaloalueilla biojätettä syydetään edelleenkin sekajäteastioihin. Näin jäte päätyy Ämmässuon kaatopaikalle ja tuottaa hiilidioksidia paljon vaarallisempaa kasvihuonekaasua metaania.
Kompostoinnin aloittaminen kannattaa aloittaa viimeistään tänä keväänä. Lumien sulamista odotellassa on hyvää aikaa suunnitella asiaa. Apua saa vaikkapa HSY:stä, jonka jäteneuvojia voi pyytää opastamaan kompostoinnin aloittamisessa. Tämä palvelu on tosin niin suosittua, että vuoroaan joutuu odottamaan. Hyviä neuvoja löytyy erilaisilta verkkosivuiltakin tai esitteistä helpolla vaivalla. Kompostorin hankintaan on monenlaisia vaihtoehtoja, joista varmasti jokaiselle löytyy sopiva vaihtoehto. Käsistään kätevä värkkää sellaisen itsekin, kunhan huolehtii siitä, että haittaeläimet eivät pääse biojätteen kimppuun.
Kompostointia pidetään taitolajina, mutta kannattaa miettiä, mihin tavoitteensa asettaa. Tavalliselle pulliaiselle lienee se ja sama, säilyvätkö jätteen sisältämät ravinteet maksimaalisesti tai syntyykö mustaa multaa ennätysajassa. Tärkeintä ainakin itselleni on saada biojäte käsiteltyä kotikonstein. Kompostin hoitaminen ei ole iso vaiva suhteessa siihen hyvään mieleen, jonka tästä pienestä ympäristöteosta itselleen saa.
Kati Tyystjärvi
HSY:n hallituksen jäsen, vas.