Helsingin Sanomat kirjoitti tänään 21.1.2009 kansalaisadressista, jolla vaaditaan Suomeen historiallista museota. Erinomainen ajatus! Kansallismuseo täyttää yhden tarpeen, mutta kattavasti Suomen historiaa ei ole esillä, vaikka Suomen museolaitos lienee erityisen kattava moneen muuhun maahan verrattuna. Muistan joskus lukeneeni, että Suomessa on museoita enemmän kuin missään muussa maassa.
Hienosta ajatuksesta huolimatta jokin uutisessa jäi taas kaihertamaan. Moni voi pitää minua nipona, mutta minusta uutinen on aina viesti. Tässä uutisessa kerrotaan, että museohanketta ovat ajamassa Jaakko N, Veijo M., Olli L, Kalevi K., Sakari K. ja Claes A. Heidän lisäkseen hanketta ovat puoltamassa Christoffer G., Heikki H, Lauri I, Jaakko I., Pekka T., ja vielä Ole N.
Eipä näissä pojissa mitään vikaa sinällään ole, mutta joukon miesvaltaisuus herättää omituisia tunteita. Lehtiuutisessa on naissukupuolen edustajista mainittu nimeltä vain opetusneuvos Raili Malmberg. Näin runsas miesjoukko voinee tarkoittaa vain sitä, että ajatus on noussut miesten mieleen, tukijoiksi on keksitty vain miehiä eikä naisten osuutta historiassa ole haluttukaan tuoda esiin.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun puhkun asiasta. Tasa-arvoon on mahdollisuus päästä nopeammin, kun tunnistetaan tasa-arvon esteenä olevat rakenteet omassa toiminnassa. Silti muutos on vaikea, koska jos ei ole pakkoa, niin valtaosalle miehistä tulee tämäntyyppisissä tilanteissa aina ensimmäiseksi mieleen mies - ja valitettavasti myös valtaosalle naisista, näin näppituntumalta. On tiedostettava tasa-arvoa horjuttava käyttäytymismalli ja ryhdyttävä määrätietoisesti toimimaan käyttäytymismallin murtamiseksi.
Olen itse päättänyt ainakin yhden käytännön toimen reagoida tämäntyyppisiin epätasa-arvoa pönkittäviin rakenteisiin: en osallistu mihinkään sellaiseen seminaariin tai tilaisuuteen, jossa on alustajina vain yhden sukupuolen edustajia. Viimeksi jouduin tästä syystä jättämään väliin Vantaan elinkeinopäivän - voitte vain arvailla, kumpaa sukupuolta oli päätynyt katederille?
