Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Vantaanranta-blogi

Julkiset palvelut tärkeitä vanhoille keskusta-alueille

20.11.2009

Jo pitkään Vantaalla käyty keskustelu terveysasemaverkostosta on osoittanut, kuinka tärkeänä kuntalaiset pitävät terveyspalveluiden saatavuutta lähellä kotia, oman asuinalueensa keskuksessa. Terveysasemien keskittämistä ajavat ovat perustelleet näkemystään sillä, että pääkaupunkiseudulla on kattava julkinen liikenne, jolloin palvelut ovat saavutettavissa kohtuudella vähän kauempaakin.

Julkisten palveluitten tehtävä on kuitenkin paljon muutakin kuin tarjota alansa mukaisia palveluja. Kirjasto ei ole vain rakennus, josta lainataan kirjoja. Kirjasto on myös kohtaamispaikka ja filosofisesti myös mielentila, ei pelkkä fyysinen tila. Eikä terveyskeskus hoida vain sairaita, vaan on tärkeä myös terveille. Uimahallissa voi uinnin lisäksi myös kuntoilla tai kahvitella, miten kukin haluaa.

Julkisten palveluitten säilyttäminen tukee kaupunginosan  yhteisöllisyyden säilymistä ja siten alueen asukkaiden identiteettiä, mikä on omiaan voimaannuttamaan paikallisia yhteisöjä.

Julkisten palveluitten olemassaolo tukee myös yksityisten palveluitten pysymistä kaupunginosassa. Otetaanpa esimerkiksi Hakunila, jonka terveyskeskuksen lopettaminen on ollut esillä monen muun tapaan. Jos terveyskeskus alueelta poistuu, lähtee satavarmasti myös apteekki: reseptilääkkeet noudetaan taatusti lääkärissäkäyntipaikkaa lähinnä olevasta apteekista. Hakunilaa on hellitty erinomaisella optikkoliikkeellä, mutta jos terkkari ja apteekki lähtevät, on varmasti vaaravyöhykkeessä myös optikko. Ja kun nämä kaikki ovat lopettaneet, kannattaako enää postikaan? Kaikenkirjavat ravitsemusliikkeet kansoittavat ostarin tyhjentyneet liikehuoneistot – ja sitten taas ihmetellään, mistä näitä kapakoita oikein tulee.

Vantaan talouden turvaamiseksi solmittu Vantaa-sopimus ja Vantaan ensi vuoden talousarvio eivät sinällään lakkauta vantaalaisia terveyskeskuksia. Ensi vuoden aikana tehdään kuitenkin lukuisia selvityksiä siitä, missä ja miten terveyskeskuspalveluita tarjotaan. Taloudellisten vaikutusten selvittäminen ei riitä, vaan julkisten palveluitten rooli yksityisten palveluitten turvaajana ja kaupunkilaisten yhteisöllisyyden mahdollistajana on nähtävä aivan yhtä tärkeänä tekijänä kuin talousarvion eurotkin ja selvitettävä yhtä vakavissaan.

Kirjoitus liittyy aiheisiin: Politiikka

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista


© 2004 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut